BIOHIILI ON KUIVAN JA HELTEISEN PIHAN PELASTAJA

Biohiilet helpottavat kasteluongelmia. Kasvit pysyvät hyvinä mökeillä, jos pihakaivosta loppuu vesi hellejaksoilla tai kasvihuoneessa kasvit nuukahtavat kuumina päivinä.

Miten saan pidettyä mökin kasvit hengissä kesällä, kun emme käy siellä joka viikonloppu? Mikä avuksi, kun pihakaivosta ei riitä hellejakson aikana kasteluvettä kukille ja istutuksille? Nämä ovat tuttuja pulmia monelle kesäpuutarhurille lämpötilojen noustessa ja maan kuivuessa, sillä vesi on edellytys kaikelle kasvulle.

Maaperää elävöittävä biohiili tarjoaa helpotusta kesäkuumille. Biohiilet tukevat kuivuudesta kärsiviä kasveja muodostamalla kasvualustaan vesivaraston, josta kasvit saavat tarvittaessa lisävettä.

Elävä maaperä parantaa vedensidontaa

Biohiili auttaa muodostamaan kasvualustaan vesivaraston, “varatankin”, josta kasvit voivat ottaa vettä tarvittaessa. Biohiilet sitovat ainakin tilavuutensa verran vettä huokosiinsa, hienojakoisemmat enemmän kuin karkeammat laadut.

Mitä enemmän maassa on elämää, sitä paremmin maaperä toimii ja tarjoaa kasveille otolliset kasvuolosuhteet. Pieneliötoiminta maassa tarvitsee hiiltä. Ja mikä parasta, biohiili vaikuttaa maassa pitkään, jopa sata vuotta.

Puutarhahiilet ovat helteisten pihojen apu.

Puutarhahiilet ovat monen kuivan pihan pelastus. Kun hiilet on sekoitettu syvemmälle maahan, ne houkuttelevat myös juuria ja sienijuuria kasvamaan syvemmälle. Tämä parantaa kuivuuden kestoa erityisesti nurmikoilla ja lavakauluksissa.

Biohiilet helpottavat myös esimerkiksi kasvihuoneiden kurkkujen ja tomaattien kastelutarpeita sitomalla vettä ja vähentämällä tuuletuksen tarvetta. Kasvit saa tarvitsemansa veden heti eikä nuukahtamista eikä laatuvikoja synny.


Oletko jo hyödyntänyt biohiilen edut omassa puutarhassasi?

Ostoskorisi on tyhjä

Toimitusehdot

Nämä toimitusehdot ovat voimassa 4.9.2019 alkaen.

Verkkokauppa

Carbons Finland Oy
Kalevankatu 6 as. 14
45100 Kouvola

0500551954
info@carbons.fi
carbons.fi/
2596483-4

Kauppa myy tuotteita kuluttajille, joiden toimitusosoite on Suomessa. Tuotteiden hinnat ovat sisältävät arvonlisäveron.

Kauppa myy tuotteita yrityksille, joilla on suomalainen y-tunnus ja kuluttajille, joiden toimitusosoite on Suomessa. Tuotteiden hinnat ovat arvonlisäverottomia alv0%.

Pidätämme oikeuden hintojen ja toimituskulujen muutoksiin.

Tilaaminen

Tuotteet tilataan verkkokaupassa siirtämällä ne ostoskoriin ja maksamalla ostoskorin sisältö verkkomaksupalvelussa. Kaikki asiakastiedot käsitellään luottamuksellisesti. Tilauksen yhteydessä kysyttyjä yhteystietoja ei käytetä muuhun kuin tilauksen toimitukseen tai siinä ilmenevien epäselvyyksien selvittämiseen, ellei erikseen toisin mainita. Tilatessasi verkkokaupasta sinun edellytetään tutustuneen ja sitoutuneen kulloinkin voimassa oleviin toimitusehtoihin.

Maksaminen ja maksutavat

Maksunvälityspalvelun toteuttajana ja maksupalveluntarjoajana toimii Checkout Finland Oy (2196606-6). Lisätietoja maksupalvelusta löytyy tästä: https://www.checkout.fi/ehdot-...

Maksuvaihtoehtoina toimivat korttimaksu, verkkopankkimaksut sekä mobiilimaksutavat(Mobile Pay, Apple Pay, PIVO).

Ilmoittamalla tietoja kassalla hyväksyt Checkout Finland Oy:n ehdot. Painamalla ”Osta” painiketta hyväksyt Carbons yleiset ehdot.

Tilaus- ja maksuvahvistus

Kun olemme vastaanottaneet tilauksesi, lähetämme sinulle välittömästi sähköpostilla tilausvahvistuksen, josta näkyvät tilaustietosi. Tarkasta aina tilausvahvistuksen sisältö. Jos sinulla on kysyttävää, ota heti yhteys asiakaspalveluumme. Säästä tilausvahvistus mikäli joudut ottamaan yhteyttä asiakaspalveluun. Asioidessasi asiakaspalvelussa pidä aina mahdollinen asiakasnumerosi ja tilausnumerosi saatavilla. Tarkasta aina, että paketin sisältö täsmää tilausvahvistuksessa olevien tuotteiden kanssa.

Asiakaspalveluumme saat yhteyden seuraavilla tiedoilla:

Carbons Finland Oy
Kalevankatu 6 as. 14
45100 Kouvola

0500551954
info@carbons.fi
carbons.fi/
2596483-4

Toimitustavat ja -kulut

Postipakettien ja suursäkkien toimituskulu tulee ostoskoriin ja perustuu toimituksen painoon. Postipaketit noudetaan joko Postin automaateista tai toimipisteistä. Toimitustavaksi voi valita myös Kotipaketin, jolloin Posti tuo paketin toimitusosoitteeseen.

Posti toimittaa Suursäkit ja 350 litran kontit suoraan toimitusosoitteeseen. Purkupaikkaan tulee päästä kuorma-autolla ja purkualustan tulee olla kova.

Rahdinkuljettajana toimii Posti Oyj.

Toimitusaika

Yleisimmät toimitusaikamme Suomeen vaihtelevat tilauksesta ja toimitustavasta riippuen. Poikkeukset toimitusaika-arvioihin on kerrottu, jos ostoskorissa on varastosta loppuneita tuotteita ja ilmoitamme myös mahdollisista viivästyksistä teille välittömästi tilaamisen jälkeen.

Emme vastaa ylivoimaisen esteen aiheuttamista viivästymisistä tai viivästysten aiheuttamista välillisistä haitoista. Verkkokauppa tiedottaa sivuillaan poikkeavista toimitusajoista.

Palautusehdot

Peruuttamisoikeus

Teillä on oikeus peruuttaa tämä sopimus 14 päivän kuluessa syytä ilmoittamatta. Peruuttamisen määräaika päättyy 14 päivän kuluttua siitä, kun viimeinen tavaraerä on vastaanotettu tai ladattavien tuotteiden kohdalla tilauksen vastaanottohetkestä.

Peruuttamisoikeuden käyttämiseksi teidän on ilmoitettava meille päätöksestänne peruuttaa sopimus yksiselitteisellä tavalla (esimerkiksi kirjeellä postitse tai sähköpostilla). Voitte käyttää myös tulostettavaa palautuslomakettamme, mutta sen käyttö ei ole pakollista.

Peruuttamisen määräajan noudattamiseksi riittää, että lähetätte ilmoituksenne peruuttamisoikeuden käytöstä ennen peruuttamisajan päättymistä.

Peruuttamisen vaikutukset

Jos peruutatte tämän sopimuksen, palautamme teille kaikki teiltä saamamme suoritukset, myös toimituskustannukset (paitsi lisäkustannuksia siitä, että olette valinnut tarjoamastamme edullisimmasta vakiotoimitustavasta poikkeavan toimitustavan), viivytyksettä ja joka tapauksessa viimeistään 14 päivän kuluttua peruuttamisilmoituksen saatuamme. Suoritamme palautuksen sillä maksutavalla, jota olette käyttänyt alkuperäisessä liiketoimessa, ellette ole nimenomaisesti suostunut muuhun, ja joka tapauksessa siten, että teille ei aiheudu suoritusten palauttamisesta kustannuksia.

Teidän on lähetettävä tavarat takaisin viivytyksettä ja viimeistään 14 päivän kuluttua peruuttamisilmoituksen tekemisestä. Määräaikaa on noudatettu, jos lähetätte tavarat takaisin ennen kyseisen 14 päivän määräajan päättymistä.

Olette vastuussa vain sellaisesta tavaroiden arvon alentumisesta, joka on seuraus- ta muusta kuin tavaroiden luonteen, ominaisuuksien ja toimivuuden toteamiseksi tarvittavasta käsittelystä.

Lunastamaton paketti

Lunastamatta jättäminen ei ole sama asia kuin palautus tai peruutus. Lunastamatta jätetystä paketista, josta ei ole tehty erillistä peruutusilmoitusta, perimme toimituskustannukset.

Ongelmatilanteet

Mikäli tuote on kadonnut tai vioittunut kuljetuksen aikana tai se ei muuten vastaa tilaustasi, tulee sinun ilmoittaa virheestä viimeistään 14 päivän kuluessa kirjallisesti Peruutusoikeus ja palautusehdot -kohdassa mainittuun osoitteeseen tai soittamalla yhteystiedoissa mainittuun puhelinnumeroon. Jos paketti on selvästi vaurioitunut kuljetuksessa, teidän täytyy tehdä välittömästi asiasta reklamaatio valitsemanne toimitustavan kuljetusyhtiölle.